Olen yrittänyt aloittaa sisäisen exhibionistini vapauttamisen bloggaamisen muodossa lukuisia kertoja, homman lässähtessä toistaiseksi yhtä komeasti kuin pullataikinani silloin aikoinaan, kun en ollut vielä heittäytynyt rehelliseksi alisuoriutujaksi kotitalouden saralla ja olin sitä mieltä, että äitiyden myötä on opeteltava leipomaan. Nyt kun antisrömsön asukaskunta on lisääntynyt toisella lapsella ja ensimmäistäkin suuremmaksi riesaksi osoittautuneella kissalla ja soppaa on hämmennetty opinnoilla, olen hyvillä mielin pessyt käteni kaikenlaisista yrityksistä mahduttautua kaksplussalaisen suorittajamamman muottiin. BB-sukupolven edustajana, olen päättäny sukulaistädin paheksuvia sanoja lainatakseni alkaa "jakaa elämäni kaiken kansan kanssa".
Aloitusta inspiroi myös se blogin nimeenkin päätynyt illan viimeinen leego, joka perjantaina 13.päivä onnistui eksymään jalan alle kriittisellä hetkellä. Päivä oli pitänyt sisällään liikaa lattialta siivottuja ihmisen ja eläimen eritteitä, keittiön pöydälle nakatun maitomukin ja kellon täydeltä harvinaisen pitkiä tunteja. Tiedättehän sen tunteen, kun on juuri taaperon känkkäränkän kohdattuaan hokenut mielessään Keltikangas-Järvistä, harkinnut konsultointipyyntöä Dalai Lamalle, pohtinut voiko vitutukseen kuolla. Jokainen leegoikäisen lapsen vanhempi voinee kuvitella sen tunteen, kun leego sattuu osumaan jalan alle vääränä päivänä ja väärässä kulmassa. Tuollaisena hetkenä sitä pohtii, kanavoisiko raivonsa nakkaamalla television, miehen vai koko irtaimiston parvekkeelta kadulle, vai hakisiko rakentavampaa keinoa tunneilmaisuilleen. Toki arkeen mahtuu myös niitä iloisia asioita, jotka toivoo voivansa jakaa koko maailman kanssa. Se kun vauva hymyilee ensimmäistä kertaa, taapero sanoo lihavaa miestä valkoisessa paidassa muumiksi tai maanantaiaamun ensimmäinen luento on peruttu. Otan bloggaamisen avuksi juuri noiden hetkien dokumentoimiseen, ellei nyt kanssaeläjien, niin ainakin itseni iloksi.
Bloggausviritelmän pohjustukseksi kerrottakoon itsestäni sen verran, että olen juuri sellainen laiska ja uusavuton nykyäiti, joka soittaa hätänumeroon kun ei saa hillopurkkia auki, googlettaa perunoiden keittoajan ja lainaa kirjastosta pari Sinkkosta selvittääkseen, kuinka välttyy kasvattamasta lapsistaan massamurhaajia. Blogini tulee sisältämään kuvausta tylsästä arjesta, opiskelun ja äitiyden yhdistämisestä, ehkä myös niistä leegojen päälle astumisista, pohdintaa enemmän ja vähemmän ajankohtaisista aiheista oman elämän sisä- ja ulkopuolilta. Enjoy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti